Ruokaa, ruokaa

Jonkin verran tulee täällä seurattua suomalaisia lehtiä, ja siellä kun tuntuu tuo ruuan hinta olevan aika ajankohtainen aihe, niin ajattelinpa sitten vähän samasta aiheesta kirjoitella. Toisekseen bloggaaminen on miljoona kertaa mukavampaa kuin tentteihin lukeminen. (Ensi viikolla 7 kpl. Oujee.)

Mutta siis. Varmaan olen jotakin tästä aiheesta jo raapustellut, mutta silti. Ruokahan periaatteessa pyörii täällä Wienissä ainakin kutakuinkin samoissa hinnoissa kuin Suomessa tai ehkä vähän sen alapuolella, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Asuntolan jääkaapeista päätellen esimerkiksi sellaiset ihmiset, jotka ovat kotoisin jostain naapurimaasta, vaikka Unkarista, jonkin verran harrastavat sitä, että tuovat kotona käydessään elintarvikkeita mukanaan. Voisin kuvitella että siinä on vähän jotain hintastrategiaa taustalla, koska aika pitkälle samanlaisia saa kyllä täältäkin. Tai sitten niiden vanhemmat vain tyrkyttää sitä ruokaa mukaan, sellaistakin saattaa joskus opiskelijoiden kohdalla tapahtua…

Yksi niistä poikkeuksista hintatasossa, jotka aiemmin mainitsin, on kasvikset ja hedelmät. Tästä olen ainakin puhunut aiemmin, mutta sanonpa nyt vielä kerran - ne ovat täällä edullisempia. Siihen on pari ihan loogista syytä, nimittäinkin a) täällä on ilmasto vähän leudompi, joten kasvukausi on pitempi eikä kasvihuoneissa kasvattaminenkaan ole niin kallista kuin Suomessa, koska lämmityskulut on oletettavasti pienemmät, ja b) tänne on paljon lyhyempi matka esim. Italiasta, Espanjasta tai Marokosta, mistä tuodaan paljon kasviksia, Suomeen tullessaan ne tomaatit kulkevat vielä sen 1500 km lisää. Nytkin talvella (joka on muuten suhteellinen käsite, mutta talvihan tämä kalenterin mukaan on) raaskii ostaa tomaatteja ja kurkkua ja muita salaattitarpeita, ja leivän päälle laitan päivittäin ison kasan kaikkea herkkuvihannesta. Appelsiinit ovat halpoja sesongin aikaan Suomessakin, mutta niiden lisäksi mie syön tosi paljon omppuja. Ne kulkevat hyvin eväänä koulussakin.

Toinen poikkeus on luomu. Luomutuotteethan ovat Suomessa todella paljon kalliimpia kuin tavalliset, täällä luomun ja ei-luomun välinen ero on niin pieni, että mie saatan joskus jopa valita sen luomunkin. Toisekseen täällä luomutuotteiden valikoima on valtavan paljon laajempi, ja joka kaupalla on omat luomumerkkinsä. Mie ostan monesti luomuruisleipää (tämä kyllä vaan sen takia että ei-luomua ruisleipää ei oikein ole tarjolla siellä missä mie käyn, mutta se luomuleipä onkin halvempi kuin vastaava ei-luomu ruisleipä toisessa ketjussa) ja luomujogurttia, ja vähän sen mukaan missä käyn kaupassa niin joskus jotain muutakin. Luomuauringonkukansiemeniä ja luomuriisikakkuja olen ostanut useamman kerran.

Yleisesti ottaen voi sanoa, että täällä se luomu on lyönyt itsensä läpi paljon vahvemmin kuin Suomessa, eikä vähiten varmastikaan sen pienen hintaeron ja saatavuuden takia. Muutenkin nuo ekomarkkinat ovat täällä aika hyvin kehittyneet, vähän niin kuin Saksassa. Esimerkiksi Freitag-merkin kierrätysmateriaalista tehtyjä laukkuja on joka neljännellä vastaantulijalla, en tiedä onko se myös vähän muoti-ilmiö mutta siitä huolimatta tähän eko-osastoonhan sen kuuluu. Ympäristöystävällisyys on aika pop, ja muutenkin kestävä kehitys on aika iso teema.

Palatakseni kuitenkin tuohon ruuan hintaan, niin sillä on kyllä suhteellisen iso merkitys, mistä sen ruokakassin ostaa. Mie käyn useimmiten Hoferissa, joka vastaa pitkälle Lidliä. Sieltä saa ruuat helposti halvemmalla kuin vaikka Kaukajärven S-Marketista, mutta en sitten osaa arvioida mikä olisi ero vaikka Duon Lidliin. Lidlejäkin täällä Wienissä on, mutta Hofer taitaa olla itävaltalainen ja niitä on paljon tiheämpään. Toiset merkittävät ketjut on Spar ja Billa, joista Billa on kalliimpi. Niitä on kuitenkin tosi tiheässä, ja iso osa niistä on aika pieniä. Jos en jaksa lähteä Hoferiin, minne pitää mennä ratikalla, niin käyn Sparissa tuossa lähellä. Se on hintatasoltaan monesti lähellä jotain K-markettia tai Ässää, lukuun ottamatta noita edellä mainittuja poikkeuksia. Mutta kaikkein tärkeintä Itävallassa ruokaostoksia suunnitellessaan on ottaa huomioon, että ne menevät illalla hyvissä ajoin kiinni (ei siis yleisesti ottaen mitään Papinkadun ässän tyylisiä 7-23 aukioloaikoja!), ja sunnuntaisin kutakuinkin kaikki kaupat ovat kiinni koko päivän.  Jos jonkun aseman Billa sattuu olemaan auki myös sunnuntaina, niin sinne ei kannata mennä kuin äärimmäisessä hädässä - niissä harvoissa kaupoissa, jotka sattuvat pyhänä olemaan auki, on sunnuntaisin jäätävät jonot.

Onneksi sunnuntaisinkaan ei tarvitse olla nälässä, vaikka kaupassa käyminen olisi unohtunut, koska nuudelikojut ja snägärit palvelevat hyvinkin monessa kadunkulmassa, ja pitkälti joka ainoalla metroasemalla, varsinkin viikonloppuisin myös myöhään yöhön. Pizzapaloja voi saada kahdella eurolla, pieni nuudeliannos on 2,80e ja kunnon dönerin saa n. neljällä eurolla.

Että tällaista tällä kertaa. Saa nähdä keksinkö mie vielä jotain sijaistoimintaa vai pitääkö ihan oikeasti ruveta taas lukemaan. Toisaalta hommat alkaa olla ihan hyvin hallussa, kun viime viikollakin käytin vapaapäivät, aamut ja illat aika tehokkaasti hyväksi. Katsotaan.

ps. Tunsinpa tuossa torstaina itseni kovin asiantuntevaksi, kun yhteensä kolmesti saman päivän aikana miulta kysyttiin Währinger Strasse/Volksoperin aseman lähellä neuvoa, mistä mikäkin bussi tai ratikka lähtee. Ja mie jopa tiesin vastauksen. Joko mie vaan olen asiantuntevan ja helposti lähestyttävän näköinen, tai sitten olin vaan sopivassa paikassa sopivaan aikaan. Mie tykkään enemmän tuosta ensimmäisestä selityksestä.